Tuonilmainen

Muistutimmeko toisiamme?

Mietin, oliko hän ihminen.

Olinko minä, mies, eliö?

Ei! Me suutelimme. Siinä kaikki!

Oli vuosien takainen hetki,

ennen kuin olin olemassa.

Oli vain arkku, jossa koiperhot,

tunteen laskos kerrallaan.

Kuumat vuodet, kerrokset

taidetta tehtiin vedet silmissä.

Emme kohdanneet silloin -

emme onnistuneet näkemään.

Olit kipeä eilen, kipeä tänään,

eikä maailma yhteen rohkaissut.

Haistoin silti että jotain oli tekeillä -

hän oli ollut täällä! Aikaa sitten,

toinen saman, lainen. Tuonilmainen

Avasin arkun, tyhjältä näyttävän

vaan ei -

Olit joka puolella, verhoissa,

hyllyissä, piirtänyt hengelläsi tapettiin!

Kutsukaa poliisit, kutsukaa armeijat!

Tällä saarella olemme vielä yhdessä,

Vain kaksi, mutta kuitenkin,

kuorimme yhdessä taiteen juureksia

takanamme kaikki unohdetut,

liehuttaneet, tärisevät.

Kurkussaan rohkeat,

käpälissä koin kultapölyä.

Kapina on alkanut

ja se jatkuu jatkumistaan,

lupaan! Avain on nielaistu

yhteiseen vatsaamme,

ja se syntyy joka hetki uudelleen!

ET